
Jalle Rousku
Nimeni on Jalle Rousku, joskus kutsutaan myös JJ, mutta Jalle on syntymänimeni, vaikka sitä suurimman osan aikaa luullaan kutsumanimekseni.
Olen asunut viimeiset seitsemän Vuotta Ranskan Charenten ja Espanjan Malagan välissä, ja sitä ennen 18 vuotta Enlannissa, Lontoossa. Malagaan saavuin ensimmäistä kertaa asumaan ja opiskelemaan vuonna 1997 ennen kuin muutin Englantiin.
Albatrosin kanssa olen työskennellyt vuodesta 2016 lähtien aloittaen vain kolmen viikon matkalla Benalmadenassa ensimmäisenä vuonna. Siitä eteenpäin jatkoin pidemmillä ajanjaksoilla, ja jo viimeisten kahdeksan vuoden ajan olen työskennellyt Malagan alueella koko talvisesongin Andalusian pitkien matkojen parissa. Työskentelen myös muissa Albatrosin kohteissa, mutta Andalusia on pääkohteeni ja aina tuntunut kodilta jo ensimmäisen kerran jälkeen.
Urheilu on aina ollut lähellä sydäntäni, ja käyn säännöllisesti salilla ja juoksen. Myös juoksen silloin tällöin puolimaratoneja kun minulla on siihen mahdollisuus. Olen myös hyvin kiinostunut antiikeista ja vintage-muodista, ja vietän suuren osan aikaa seikkailemassa käytettyjen tavaroiden markkinoilla ja muissa saman tyylisissä tapahtumissa. Kielet ja kielten opiskelu on myös lähellä sydäintäni ja tällä hetkellä opiskelen säännöllisesti ranskaa, joka on tällä hetkellä viides kieli, jota puhun säännöllisesti.
Viime aikoina saan paljon kommentteja että näytän Prinssi Harryltä, ja jopa jotkut haluavat ottaa valokuvia sen takia. Kyllähän Buckingham palatsi sopisi hyvin kaupunkiasunnokseni, jos palaan joku päivä takaisin Englantiin asumaan
TOP 5: Miksi olet matkanjohtaja?
Albatrossin matkajohtajilla on monellakin vuosikymmenien kokemus matkailualalta, ja sen usein huomaakin.
Jokainen meistä työskentelee yksityis-yrittäjinä, ja kun meille tarjotaan ryhmää jossain päin maailmaa vedettäväksi, se on enemmän nautinto kun työ. Uskon, että sen myös huomaa Albatrosin matkanjohtajien asenteesta. Jokainen meistä jakaa henkilökohtaisia kokemuksiaan tietojen ohessa, ja tämä työ ei sovi henkilöille, jotka haluavat lähteä toimistosta kotiin tasan klo. 17.00.
Olen matkanjohtaja, koska nautin uusien ihmisten tapaamisesta, ja että voin jakaa unohtumattomia kokemuksia asiakkaiden kanssa. Teen parhaani, että jokainen ryhmässäni saa kokemuksen. jota voi muistella hyvällä mielellä vuosien tullessa. Sydäntäni myös lämmittää tavata uudestaan ja uudestaan matkustajia, ketkä palaavat matkoille myös sen takia, että he ovat nauttineet matkustamisesta kanssani.
Mikä sai sinut hakeutumaan matkanjohtajaksi?
Aloitin ensimmäisen kerran työskentelemään matkanjohtajana vuonna 1997 Malagassa Spies / Tjäreborg yhtiössä, ja sen jälkeen muutin Fritids Resor -yritykselle myös muihin osiin Espanjassa ja Euroopassa muutamaksi vuodeksi.
Nautin aina matkaoppaan työstä, mutta elämä vei välissä aivan muihin töihin ennen kuin palasin Albatrosin siivelle vuonna 2016.
Nyt en luopuisi tästä työstä kulumallakaan ja henkilökohtaisesti ajattelen, että se on enemmän elämän tapa kuin työ.
Mitkä matkakohteet ovat suosikkejasi?
Kuten jo mainitsin, Malaga on kohteista lähinnä sydäintäni kulttuurin, historian ja ihmisten takia, mutta tottakai monet kohteet ovat mielenkiintoisia ja ihastuttavia.
Työskentelen myös vuoden sisällä aika monessa kohteessa Albatrosin maratonmatkojen parissa, ja näillä matkoilla pidän huolta sekä englannin että espanjan kielisistä ryhmistä. Maratonmatkat ovat ihmisille, ketkä juoksevat maratoneja ja haluavat samaan aikaan tutustua uuteen maahan ja kulttuuriin uudella tavalla. Muutamia kohteita ovat Etel-Afrikan safari, Kiinan muuri ja Jordaanian autiomaa, jonka aikana juostaan Unescon-maailmankohdeperintö Petran antiikkisen kaupungin sisällä.
Kerrotko aina hauskoja tarinoita matkoillasi?
Muutamia juttuja, joita tykkään kertoa ryhmille, on että minulla on 2 kissaa, Loulou ja Pepa. Loulou on ranskalainen Madamoiselle ja Pepa on Englantilainen katukissa, kenellä on Englantilainen passi. Vaikka Loulou onkin ranskalainen, hänellä on Espanjalainen passi, ja he matkustavan minun mukanani joka talvi espanjaan ja kesällä ranskaan. Ennen matkassa muutamien maiden välissä vuosittain oli myös jukkapalmu, mutta nyt hän on tyytyväinen Ranskan maaseudulla omassa puutarhassaan.
Terveisesi Albatrosin asiakkaille?
Jos minulta kysytään, mitkä ryhmät ovat suosikkejani, niin vastaus on ehdottomasti suomalaiset. Suurimmilta osin aina ajoissa, aina kuuntelevat mitä sanotaan ja seuraavat mukana ryhmässä. Kerran johdin ryhmää, jossa oli kahdeksan meksikolaista, ja loppujen lopuksi siitä tuli jo vitsi ryhmässä, että ketä näistä kahdeksasta meksikolaisesta eksyy tänään, koska niin tapahtui muutamaan otteeseen ja aina he saapuivat noin 20 minuutia jäljessä muista ryhmistä.