
Miia Valliluoto
Olen kotoisin Suomesta, asunut ulkomailla parikymmentä vuotta ja vuodesta 2009 lähtien Afrikassa. Nykyään kotini on Etelä-Afrikassa. Albatrosin matkajohtajana olen toiminut Saharan etelänpuolisessa Afrikassa ja Intian valtameren saarilla vuodesta 2014. Täällä Etelä-Afrikassa asun syrjäisellä maatilalla kaukana kaikesta, ja arkielämäni on yhtä kuin harrastukseni: päiväni kuluvat koirien, kissojen ja hevosten kanssa puuhatessa. Yritän - ja siinä valitettavan usein epäonnistun - pitää pienen kasvimaamme elossa, vaikkakin afrikanpiikikkäät ja hyppyjänikset usein ehtivät verottaa satoa minua ennen. Tilalla on myös erilaisia antilooppeja, usein aamuisin heräänkin siihen, että elandit ja impalat herkuttelevat pihapiirissämme kasvavalla villiparsalla.
Mikä sai sinut hakeutumaan matkanjohtajaksi?
Olen aina tuntenut loputonta uteliaisuutta maailman eri osia ja kulttuureja kohtaan, ja matkustamisella on keskeinen rooli elämässäni. Tämän yhdistäminen työhön tuntuu luonnolliselta, ja se että samalla voin auttaa muita tutustumaan tähän ihmeellisen mantereeseen, on tietysti ehdoton bonus.
TOP 5: Miksi olet matkanjohtaja?
1. Vuosien varrella olen päässyt tapaamaan ihmisiä kaikista mahdollisista lähtökohdista, olipa kyse matkustajista, bussinkuljettajista, rajaviranomaisista tai tarjoilijoista. Jokaisella on oma tarinansa.
2. Tämä työ tarjoaa jokaiselle päivälle tehokasta aivojumppaa. Uuden kohteen opiskelu, matkustajien pikku pulmat, logistiikka ja niin edelleen – se kaikki pitää mielen virkeänä!
3. Jokaisella matkalla opin jotain uutta maailmasta, ihmisistä ja itsestäni.
4. Pääsen viettämään paljon aikaa erilaisissa luontokohteissa.
5. On hienoa pystyä tarjoamaan matkustajille mahdollisuus tutustua kohteisiin, jotka ovat lähellä omaa sydäntäni.
Mitkä matkakohteet ovat suosikkejasi?
Minulta kysytään usein, mikä on suosikkimaani tai -kohteeni Afrikassa mutta se on aika mahdoton kysymys. Madagaskar on ällistyttävän upea, koska sen luonto ja kulttuuri ovat niin ainutlaatuisia, toisaalta Kenia ja Etelä-Afrikka ovat lähellä sydäntäni niiden monipuolisuuden vuoksi. Heille, jotka etsivät ainutlaatuista luontokokemusta, Okavangon suisto Botswanassa on aivan ehdoton.
Onko sinulla kertoa hauska tarina yhdeltä matkaltasi?
Matkoilla itäiseen ja eteläiseen Afrikkaan mukana on usein matkailijoita, jotka sanovat, että he ovat pitkään haaveilleet safarimatkasta Afrikassa ja että tätä matka on odotettu kauan, joskus jopa vuosikymmeniä. Heille täkäläisten eläinten kohtaaminen niiden luonnollisessa ympäristössä voi olla odottamattoman emotionaalinen kokemus, enkä koskaan kyllästy näkemään heidän reaktiotaan heidän tavatessaan ensimmäisen kirahvinsa (yleensä juuri kirahvi saa aikaan tunnevyöryn, enemmän kuin leijonat tai norsut) lähietäisyydeltä. Tämä pakottaa minutkin näkemään nämä eläimet aina yhä uusin silmin ja muistuttaa minua siitä, kuinka etuoikeutettu olen.
Terveisesi Albatrosin asiakkaille?
Kaikille, matkustavat he sitten minne tahansa maailmassa, voi antaa vain yhden perustavanlaatuisen neuvon: kokemuksista mieleenpainuvimmat saa, kun lähtee matkaan aidosti avoimin mielin.
Sama pätee luontomatkailuun, joka on aina yhtä arvoituksellista – koskaan ei varmaksi tiedä mitä kaikkea luonto juuri sillä kertaa tarjoaa, ja siinä juuri piileekin luontomatkailun taika.
Afrikkalaisessa luonnossa kulkiessa pätee myös yksinkertainen, mutta tärkeä sääntö: mitä tahansa teetkin, älä juokse…