Kesäinen Kreikka - Tolo
UUTTA
Historiaa, kulttuuria ja maistuvia kokemuksia Kreikan mantereella -Ateenasta Toloon
Historiaa, kulttuuria ja maistuvia kokemuksia Kreikan mantereella -Ateenasta Toloon
Peloponnesokselta näemme monia klassisia kreikkalaisia nähtävyyksiä. Viikon aikana pääsemme hieman lähemmäksi päivittäistä kreikkalaista elämää. Viikon aikana opimme paljon Kreikasta. Tutustumme antiikin maailmaan, uskontoon, historiaan ja kulttuuriin. Alueella on monia antiikin paikkoja, joilla on ollut suuri vaikutus Euroopan kulttuuriin.
Meitä odottaa kokemukset mykeneläisestä kulttuurista noin 1600 eaa. ja aina tämän päivän Kreikkaan asti. Teemme lyhyen vierailun Ateenan metropoliin, näemme arkeologi Schliemannin kaivaukset Mykeneessä, vaikuttavan teatterin Epidauroksessa ja muinaisen Nafplion pääkaupungin. Menemme Peloponnesoksen sisämaahan ja vierailemme pienissä viehättävissä vuoristokylissä.
Makuaistimme pääsevät matkalle, kun juomme ouzoa, kreikkalaista kahvia ja nautimme paikallisista kreikkalaisesta ruoasta Peloponnesoksen vuoristossa - ja ehkäpä tanssimme kuin Zorbas ouzo-lasillisen jälkeen.
Tukikohtanamme koko matkan ajan on Peloponnesoksen niemimaalla sijaitseva pieni Tolon kaupunki, joka on noin kahden tunnin ajomatkan päässä Ateenasta. Täällä yövymme viihtyisässä perheomisteisessa hotellissa aivan rannalla.
Peloponnesokselta näemme monia klassisia kreikkalaisia nähtävyyksiä. Viikon aikana pääsemme hieman lähemmäksi päivittäistä kreikkalaista elämää. Viikon aikana opimme paljon Kreikasta. Tutustumme antiikin maailmaan, uskontoon, historiaan ja kulttuuriin. Alueella on monia antiikin paikkoja, joilla on ollut suuri vaikutus Euroopan kulttuuriin.

Hotel Minoa
Majoitumme kreikkalaisen perheen omistamaan ja uusittuun hotelli Minoaan, joka sijaitsee aivan meren äärellä sympaattisessa Tolon pikkukaupungissa. Perhe Giorgidakis ja henkilökunta huolehtii siitä, että viihdyt hotellissa lomasi aikana.
Keskitason hotellissa on mukava baari ja ravintola. Buffetaamiainen ja illallinen tarjoillaan hotellin ravintolassa. Maksuton Wi-Fi.
Minoassa on useampia eri huonetyyppejä. Kaikki huoneet on uudistetut ja toimivat. Huoneissa on wc, suihku, minijääkaappi, ilmastointi ja parveke.
Huonetyypit
[gallery]
Hintatiedot
Matkan hinta
Yhden hengen huoneen lisämaksu
Huonetyypit
TYYPPI 1 Jaettu kahden hengen huone, parveke ja näkymä puutarhaan, kaupunkiin tai vuorille. Sisältyy matkan hintaan.
TYYPPI 2 Jaettu kahden hengen huone, parveke ja merinäköala. Lisämaksu 50€/hlö.
TYYPPI 3 Hieman tilavampi jaettu kahden hengen huone, parveke ja merinäköala. Lisämaksu 65€/hlö
TYYPPI 9 Junior-sviitti, tilava parveke ja merinäköala. Huoneet sijaitsevat hotellin ylimmässä kerroksessa. Lisämaksu 235€/hlö.

Hintaan sisältyy
- Reittilennot Helsinki - Ateena - Helsinki (välilasku menossa ja paluussa) turistiluokassa
- Majoitus 7 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa keskitason hotelli Minoassa
- Puolihoito: kreikkalainen buffetaamiainen päivittäin (matkapäivästä 2 alkaen) ja 7 illallista
- Kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
- Suomalainen matkanjohtaja
- Verot ja viranomaismaksut (lukuun ottamatta ympäristöveroa, joka maksetaan suoraan hotelliin. Lue lisää kohdasta Hyvä tietää)

Hintaan ei sisälly
- Lisämaksulliset huonetyypit
- Huone yhdelle hengelle
- Ympäristövero, joka maksetaan suoraan hotellille, neljän tähden hotellissa korkeasesonkina huhti-lokakuu): 5€/yö/huone ja sesongin ulkopuolella 3€/yö/huone. (Lue lisää kohdasta Hyvä tietää)
- Muut juomat ja ruokailut matkan aikana

Tietoa yhden hengen huoneista
Huoneita on rajoitettu määrä. Kysy saatavuutta myynnistämme.
Käytännön tietoa
Noudatamme Albatros Travel A/S lisä- ja erityisehtoja ja Yleisiä matkapakettiehtoja, edellytämme että matkustaja on lukenut ehdot.
Suomalainen
Ei
Ei
Euro
Suomalainen
Ei
Ei
Euro
Pikkukaupungin sijainti on oivallinen. Peloponnesoksella on runsaasti nähtävää ja Tolosta pääsemme helposti liikkumaan niemimaalla. Tolo on merenrantakaupunki ja kaupunkilaiset saavat elantonsa pääosin matkailusta. Kun kesäsesonki on ohi, kaupunki rauhoittuu ja tahti muuttuu leppoisaksi.
Sää Peloponnesoksella on yleensä miellyttävä pitkälle syksyyn ja toisaalta kevät tulee varhain, maaliskuun alussa.
Matkaohjelmassa mainittu kävelyretki tehdään Tolon lähiympäristössä. Maasto on vaihtelevaa ja myös mäkistä.
Kuljemme rauhallisesti ja istahdamme välillä ihailemaan maisemia. Pakkaa mukaan hyvät kävelykengät tai lenkkarit. Sää voi vaikuttaa kävelyretkien toteutumiseen.
Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 25 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.
Kreikassa on otettu käyttöön ympäristövero hotellimajoituksissa. Veron suuruus riippuu hotellin virallisesta luokituksesta ja se maksetaan suoraan hotellille, pankkikortilla tai käteisellä. Huomioi, että osa hotelleista hyväksyy ainoastaan käteismaksun.
Keskitason (3 tähteä) hotelleissa ympäristövero on korkeasesonkina (1.4.-31.10.) 5€/yö/huone. Korkeasesongin ulkopuolella vero on 3€/yö/huone.
Lue lisää: Matkakohde Kreikka
Lue mm. ilmastosta ja säästä, aikaerosta, juomarahoista ja tarkista, tarvitsetko viisumia.