Muistojen Normandia
UUTUUS

Euroopan dramaattinen historia: Monet’n puutarhasta Normandian rannikolle
Euroopan dramaattinen historia: Monet’n puutarhasta Normandian rannikolle
Normandia on yhtä aikaa sekä taistelukenttä että maalaisidylli. Sen leveillä
hiekkarannoilla ja dramaattisilla rantakallioilla sinetöitiin Euroopan tulevaisuus
kesäkuussa 1944, kun liittoutuneet nousivat maihin. Tänä päivänä rannat on
muutettu muistomerkeiksi ja museoiksi, joissa juhlistamme sellaisia arvoja, kuten
rauha, vapaus ja sovinto. Niiden viesti tuntuu merkityksellisemmältä kuin
koskaan maailmassa, jota leimaavat uudet konfliktit ja epävarmuus.
Samanaikaisesti alue on lahja aisteille: reheviä niittyjä lehmineen, kukkivia
omenatarhoja, maalauksellisia kalastajakyliä ja keskiaikaisia kaupunkeja
mukulakivikatuineen ja puuristikkotaloineen.
Teemme matkan historian jalanjäljissä: Monet’n kukkivasta puutarhasta
Givernyssä Omahan, Utahin, Junon ja Swordin maihinnousurannoille, joilla
tuhannet laittoivat henkensä peliin. Käymme museoissa, hautausmailla ja
muistomerkeillä, jotka puhuttelevat yhä vahvasti sekä silmiä että sydäntä.
Koemme paikalliskulttuuria Pays d’Augessa maistellen calvadosta, Honfleurin
satamakaupungissa ja Rouenin keskiaikaisilla kaduilla. Kierros päättyy
Compiègneen, jossa allekirjoitettiin kaksi maailmansotien aseleposopimusta ja
jossa historian suuret draamat voi yhä aistia metsien välisessä hiljaisuudessa.
Normandia on yhtä aikaa sekä taistelukenttä että maalaisidylli. Sen leveillä
hiekkarannoilla ja dramaattisilla rantakallioilla sinetöitiin Euroopan tulevaisuus
kesäkuussa 1944, kun liittoutuneet nousivat maihin. Tänä päivänä rannat on
muutettu muistomerkeiksi ja museoiksi, joissa juhlistamme sellaisia arvoja, kuten
rauha, vapaus ja sovinto. Niiden viesti tuntuu merkityksellisemmältä kuin
koskaan maailmassa, jota leimaavat uudet konfliktit ja epävarmuus.
Samanaikaisesti alue on lahja aisteille: reheviä niittyjä lehmineen, kukkivia
omenatarhoja, maalauksellisia kalastajakyliä ja keskiaikaisia kaupunkeja
mukulakivikatuineen ja puuristikkotaloineen.

[gallery]
Hintatiedot
Matkan hinta
Yhden hengen huoneen lisämaksu
Hintaan sisältyy
- Reittilennot helsinki – Pariisi – Helsinki turistiluokassa
- Majoitus 4 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa keskitason hotelleissa
- Aamiaiset
- Kaksi illallista (päivät 1 ja 3)
- Calvados-maistelu
- Kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
- Suomalainen matkanjohtaja
- Verot ja viranomaismaksut

Hintaan ei sisälly
- Yhden hengen huoneen lisämaksu
- Muut juomat ja ruoat matkan aikana
- Sisäänpääsyt (lue lisää kohdasta hyvä tietää)
- Yhden hengen huoneen lisämaksu
- Muut juomat ja ruoat matkan aikana
- Sisäänpääsyt (lue lisää kohdasta hyvä tietää)
[hotel]
Alla on esimerkkejä hotelleista, joita käytämme tällä matkalla. Hotellit ovat nämä tai vastaavat. Vahvistamme hotellit yhteystietoineen aina matkadokumenttien mukana, viimeistään noin viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.
Hotel Ibis Rouen Centre Champs-de-Mars on moderni kolmen tähden hotelli, joka sijaitsee Rouenin oikealla rannalla lähellä Seineä ja vain lyhyen kävelymatkan päässä kaupungin historiallisesta keskustasta. Hotellissa on 91 mukavaa ilmastoitua huonetta, ilmainen Wi-Fi ja ystävällinen tunnelma. Se on hyvä valinta sekä rentoutumiseen että tukikohdaksi Rouenin vanhojen katujen ja nähtävyyksien, kuten katedraalin, Gros-Horloge-kellon ja Place du Vieux-Marchén, katseluun. Hotellissa on baari, ravintola, kuntosali ja maksullinen pysäköintipaikka.
Ibis Rouen Centre Champ-de-Mars
12 Avenue Aristide Briand
76000 Rouen
Hotel des Quatrans on viihtyisä kolmen tähden hotelli, joka sijaitsee Caenin historiallisessa keskustassa, muutaman askeleen päässä vaikuttavasta keskiaikaisesta linnasta Château de Caenista ja kävelymatkan päässä kaupungin kahviloista, putiikeista ja nähtävyyksistä. Hotellissa on 47 mukavaa huonetta, jotka on sisustettu lämpimään ja yksinkertaiseen tyyliin. Huoneissa on nykyaikaiset mukavuudet ja ilmainen Wi-Fi. Aamiainen tarjoillaan seisovasta pöydästä, ja päivän elämysten jälkeen voi rentoutua hotellin baarissa tai aulassa. Hotellin keskustasijainti ja rauhallinen tunnelma tekevät siitä hyvän tukikohdan Normandiaan tutustumiselle.
Hotel des Quatrans
17 Rue Gémare
14000 Caen
Ranska
Käytännön tietoa
Noudatamme Albatros Travel A/S lisä- ja erityisehtoja ja Yleisiä matkapakettiehtoja, edellytämme että matkustaja on lukenut ehdot.
Suomalainen
Kyllä
Ei
GBP, EUR
Suomalainen
Kyllä
Ei
GBP, EUR
Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 20 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.
Lue lisää Ranskasta täältä.
Tämä matka on yleisesti sotahistoriasta ja erityisesti toisesta maailmansodasta kiinnostuneille. Matkaohjelmassa on monia museo- ja muistomerkkikäyntejä. Koska tiedämme, etteivät kaikki ole yhtä kiinnostuneita historiasta, olemme jättäneet osan pääsymaksuista pois matkan perushinnasta. Näin toinen voi maksaa pääsylipun ja käydä museossa ja toinen käydä sillä aikaa kävelyllä, ostoksilla tai vaikka kahvilassa. Alla on lista siitä, mitä pääsyliput suunnilleen maksavat.
- Sainte Mère-Église Museum: n. 11,50€
- Batteries Merville: n. 9,50€
- Arromanches Museum n. 12,90€
- Memorial Museum Omaha Beach: n. 7,80€