Pitkä matka Malesiassa ja Borneossa

Vietä kolme viikkoa Malesiassa: minikiertomatka Malesian niemimaalla ja Penangilla, lopuksi yhdeksän päivää rantalomahotellissa Borneon saarella.
Vietä kolme viikkoa Malesiassa: minikiertomatka Malesian niemimaalla ja Penangilla, lopuksi yhdeksän päivää rantalomahotellissa Borneon saarella.
Matka Malesiaan talvikuukausina tarkoittaa yli +25c asteen lämpötiloja sekä kohtaamisia muinaisten kulttuurien ja monimuotoisen väestön kanssa. Matka alkaa minikiertomatkalla, joka vie meidät nykyaikaiseen pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin, jossa upeat vanhat rakennukset moskeijojen, kiinalaisten temppeleiden, hindupyhäkköjen ja kristillisten kirkkojen muodossa kaunistavat kaupunkia yhdessä isojen, modernien rakennusten kanssa, joista yksi esimerkki on maailman korkeimmat kaksoistornit, Petronas Towers.
Jatkamme matkaa kohti pohjoista ja Cameron Highlandsin aluetta. Siellä on valtavia brittiläistä siirtomaatyyliä edustavia teeplantaaseja. Alueella viljellään mansikoita ympäri vuoden ja tarjoillaan iltapäiväteetä. Ylängöltä suuntaamme Penangin saarelle, jolla tutustumme saareen ja sen pääkaupunkiin George Towniin, joka tunnetaan myös Malesian kulinaarisena pääkaupunkina.
Seuraavaksi matka jatkuu Borneoon, jossa vietämme kokonaiset yhdeksän päivää lomahotellissa, joka sijaitsee meren ja viidakon välissä. Käymme katsomassa mm. orankeja Semenggohin orankikeskuksessa. Matkaohjelmassa mainittujen retkien lisäksi matkanjohtaja järjestää säännöllisesti yhteisiä aterioita, esitelmiä, peli-iltoja ja ylimääräisiä retkiä. Lähettyvillä on myös golfkenttä. Näin matkasta tulee entistä mukavampi!
Matka Malesiaan talvikuukausina tarkoittaa yli +25c asteen lämpötiloja sekä kohtaamisia muinaisten kulttuurien ja monimuotoisen väestön kanssa. Matka alkaa minikiertomatkalla, joka vie meidät nykyaikaiseen pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin, jossa upeat vanhat rakennukset moskeijojen, kiinalaisten temppeleiden, hindupyhäkköjen ja kristillisten kirkkojen muodossa kaunistavat kaupunkia yhdessä isojen, modernien rakennusten kanssa, joista yksi esimerkki on maailman korkeimmat kaksoistornit, Petronas Towers.
[gallery]
Hintatiedot
Hintaan sisältyy
- Reittilennot Helsinki - Kuala Lumpur – Helsinki (välilasku ja koneenvaihto menossa ja paluussa) turistiluokassa
- Sisäinen reittilento Penang – Kuching ja Kutching – Kuala Lumpur turistiluokassa
- Majoitus 3 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa hotellissa Kuala Lumpurissa
- Majoitus 2 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa Strawberry Park Resortissa, Cameron Highlandsissä
- Majoitus 4 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa Neo+Hotel Georg Townissa, Penangissa
- Majoitus 9 yötä jaetussa Hilltop Deluxe Sea View Room-huoneessa, Damai Beach Resortissa
- Aamiaiset päivinä 3-20
- Lounas päivänä 3
- Illallinen päivinä 2,5 ja 7
- Kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
- Suomalainen matkanjohtaja
- Verot ja viranomaismaksut

Hintaan ei sisälly
- Lisämaksu yhden hengen huoneesta
- Lisämaksullinen retkipaketti 328€/hlö*
- Muut juomat ja ruokailut matkan aikana
- Juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille yhteensä noin 40€/hlö (suositus)
- Lisämaksu yhden hengen huoneesta
- Lisämaksullinen retkipaketti 328€/hlö*
- Muut juomat ja ruokailut matkan aikana
- Juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille yhteensä noin 40€/hlö (suositus)
Damai Beach Resort
Ihastuttava iso rantahotelli, joka sijaitsee rauhallisella paikalla Teluk Bandungin rannalla. Hotellia ympäröi sademetsä.
Hotellissa on kaksi ulkouima-allasta, joista toinen sijaitsee rannalla, toinen Hilltop-huoneiden läheisyydessä. Molemmilta allasalueilta on upeat näkymät rannalle ja ympäristöön. Allasalueella (ei rannalla) on lepotuoleja ja altaalla sekä rannalla on pyyhepalvelu.
Majoitumme Hilltop-siiven Sea View Deluxe -huoneisiin, joissa kaikissa on oma parveke ja upeat näkymät lahdelle ja hotellialueelle. (Huom. huoneet sijaitsevat rinteessä, joten matkalla vastaanotosta ja rannalta on noustavana portaita). Huoneissa on tv (kansainvälisiä kanavia), (tyhjä) jääkaappi, ilmainen tallelokero, kahvin-/teenkeittovälineet, vedenkeitin, hiustenkuivain sekä silitysrauta ja -lauta. Huoneeseen tuodaan päivittäin pullo ilmaista juomavettä kullekin asukkaalle (0,5 l/henkilö/päivä). Hilltop-siivessä on pienehkö spa/hoitohuone.
Hotellissa on ravintola, joka tarjoilee aamiaista sekä lounasta ja illallista seisovasta pöydästä tai listalta. Ravintolassa on mahdollista ruokailla sisällä ilmastoidussa tilassa tai ulkona katetulla terassilla. Lisäksi hotellissa on baari, jossa voi rentoutua musiikkia kuunnellen ja juomista nauttien. Vastaanotto on auki 24 h vuorokaudessa. Hotellissa on kaikkialla ilmainen Wi-Fi, joka toimii parhaiten vastaanottoaulan, ravintolan ja altaan läheisyydessä. Hotellin pienestä kioskista voi ostaa pieniä välttämättömyystarvikkeita kuten juomia tai naposteltavaa. Hotelli tarjoaa maksullisia retkiä, kuten veneretkiä ja kävelyretkiä viidakkoon.
- 252 huonetta
- Sijaitsee 30 km päässä Kuchingista
- Vastaanotto auki vuorokauden ympäri
- 1 ravintola
- 1 baari
- Hissi
- 2 ulkouima-allasta
- Lepotuoleja altaalla
- Luottokortti hyväksytään maksuvälineenä
- Ilmainen Wi-Fi hotellialueella
- Wellness
- Tv huoneessa
- Jääkaappi huoneessa
- Tallelokero huoneessa
- Ilmastointi huoneessa
- Vedenkeitin huoneessa
- Hiustenkuivain huoneessa
- Wi-Fi huoneessa
[trips]
Retkipaketti - Pitkä matka Malesiassa ja Borneolla
Retkipakettiin sis. kaksi retkeä:
Bakon kansallispuisto (päivä 14) Santubong Wildlife-risteily (päivä 18). Lisämaksullinen retkipaketti varataan ja maksetaan viimeistään 45 päivää ennen lähtöpäivää.
Käytännön tietoa
Noudatamme Albatros Travel A/S lisä- ja erityisehtoja ja Yleisiä matkapakettiehtoja, edellytämme että matkustaja on lukenut ehdot.
Suomalainen
Ei
Kyllä
Ringgit
Suomalainen
Ei
Kyllä
Ringgit
Viisumia ei tarvitse Malesiaan matkustettaessa. Malesiaan saapuessasi sinulla tulee olla mukanasi maahantulokaavake. Lue lisää täältä.
Kannattaa pakata mukaan pienehkö reppu tai kassi retkiä tai niitä matkapäiviä varten, joina näet matkatavarasi seuraavan kerran vasta illalla. Tätä kassia/reppua voi kuljettaa käsimatkatavarana lennoilla.
Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.
Lue mm. ilmastosta ja säästä, aikaerosta, juomarahoista ja tarkista, tarvitsetko viisumia, muita erityisiä matkadokumentteja tai rokotuksia.